Aivot kohti narikkaa...

Mä olen pohtinut pohtimistani aina kun tätä blogia kirjoitan, että kuinka henkilökohtasista haluan tänne kirjottaa... Ja todennut, että en liian, en niin paljoa että koko ihminen revittäisiin muiden taholta palasiksi. Mä olen avoin ihminen, kuten kaikki mut tuntevat (ikäväkseen?) tietänevät. Ja mä olen ollut viimeset vuoden sellaisessa prässissä, että vähemmälläkin tuntuu että pää hajoaa. Itseasiassa enemmän tai vähemmän vuodesta 2009 kun isäni sairastui. Ja varsinkin kun siitä mentiin pari vuotta eteenpäin, ja isä meni vielä kuolemaankin. Maailman paras mies. Ihan paras. Ilman mitään epäilyksen häivääkään. Sellaista ei tule toista. Ja mulla on niin hirvittävä ikävä hetkittäin, että tuntuu ettei saa ilmaa. Ei se varmaan ulospäin näy, koska mä olen pohjimmiltani positiivinen ihminen: nauran ja pidän hauskaa. Ja sekin on totta, surun kanssa voi elää. Ja mulla oikeesti on hauskaakin, tosi hauskaa ja kohtuullisen usein. Mutta mä surenkin, tosi kovin ja kohtuullisen usein. Nytkin mun tekis mieli soittaa isälle, kertoa miten menee, mutta kun ei vaan voi. Ja vieläkin tulee niitä hetkiä, että mä olen tarttumassa puhelimeen ja soittamassa... Se on jotenki jopa spookyä, kuinka sen voikaan välillä unohtaa että ei sitä ihmistä olekkaan. Mutta sitten sen taas muistaa... No, elämä on.

Muutenkin viime vuodet menny sellasta haipakkaa, että välillä hirvittää. Talvella Thaimaassa oli pakko pysähtyä, mutta muuten ei ole tullut montaa kertaa sitä tehtyä. Elämä on ollut yhtä vuoristorataa, on menty ylös ja toivottu kuuta taivaalta ja toisaalta tultu alas ja lujaa. Eikä viime viikkoina ole sitä oikeaa mua pään sisällä kovin usein näkynyt. Joten saanko mä olla just nyt vähän väsynyt? Ja lyödä aivot narikkaan täksi kesäksi, eihän ole pakko ajatella mitään? Jos mä vaan elän, nautin lämmöstä ja auringosta (toivottavasti ainakin!!!), mansikoista ja hiekkarannasta? Enkä mieti mitään sen kummemmin, olen vaan lasteni kanssa tän alkukesän ja loppukesän kun ovat isällään koitan nauttia vapaudesta...

Mä olen löytänyt taas pari uutta mietelausettakin, jotka osuu ja uppoaa...

"Sometimes when you give up on someone, it's not because you don't care anymore, but because you realize they don't"

"Life is too important to be taken seriously" -Oscar Wilde

Että sellasta, sekavaa ja pohdiskelevaa tällä kertaa =) Mutta mun aivot lensi nyt narikkaan! Tulkoon tästä  kaikkien aikojen sinkku-kesä, jonka muistaa ja pitkään. Ja syksyllä toivottavasti vastassa on levänneet aivot (siis kun ne sieltä narikasta kaivan lopulta) ja mielenrauha... Ei kai se ole liikaa pyydetty??

Nyt hyvää yötä palleroiset,

XOXO, minä