tyyliasiaa

Minä en ole millään tavalla kovinkaan muodikas. Kaapista löytyy (kälyn sanojen mukaan) hirveitä kukkaverhoja joita hän ei ikinä pistäisi päälleen, aitoja 50-luvun vaatteita, ihan muodikkaitakin jotain ja kaikkea siitä väliltä. Joskus aikaisemmin olin tosi isokokoinen, siis lyhyt mutta sitäkin pulleampi taapertaja. Ja silloin vaatteet eivät kiinnostaneet, hiusten pääasia oli että kampaus oli helppo eikä vaatinut mitään ja meikkiä sudin naamaan ehkä kerran kesässä johonkin parempaan juhlaan. Kun ei sillä ollut minulle väliä, lapsille kelpasin, muusta maailmasta viis! Ei sillä että olisin itsestäni tai ulkonäöstäni liiemmin pitänyt, asialle en vaan jaksanut tehdä mitään. Mutta sitten tapahtui joku kumma herääminen. Oma peilikuva alkoi ärsyttää, ällöttää ja vaatia, suorastaan huutaa muutosta vallitsevaan asiantilaan. Melkein kaljuksi ajeltu niskaosa päälaella kököttävine kanarialinnunkeltaisine töyhtöineen (tämä ehkä kuulostaa ihan vähän pahemmalta kuin mitä se oli =) ei enää houkuttanutkaan ja oli vaivalloista kun vaatteita ei 162cm pitkänä sillä ympärysmitalla tahtonut löytää mistään. Joten vähähiilarisen avulla karistin muotoni nykyiseen kokoonsa, ei vieläkään kovin hoikaksi, en missään nimessä nykyisen laihuus ja kauneusihanteen mukaiseksi. Mutta sellaiseksi että peiliin katsoessa minulle tulee kohtalaisen hyvä olo, siinä peilikuvassa ei ole mitään vikaa. Se olen minä, ja minä pidän itsestäni. Eikä se silti tarkoita ettei koskaan tule ikä- tai ulkonäkökriisejä.

Ja eilen ja tänään sellainen iski! Järkyttävä kriisi ulkonäöstä, olemuksesta, iästä, you name it. Tiedossa viikonloppuna reissu johon ei muutenkaan hirveästi huvittaisi raahautua, naama täynnä finnejä (kyllä, tässä kypsässä 31 vuoden iässä) hiuksissa järkyttävä juurikasvu jne jne. Jostain syystä tänään tuo vyötärömakkarakaan ei vaikuttanut sellaiselta että olisi koskaan hoikistunutkaan... Eli oikea kriisien kriisi. Onneksi se ainakin osittain on ratkaistavissa! Vai mitä luulette? Huomenna onneksi on kampaaja varattuna, nyt kun vielä  keksisi mitä tälle kuontalolleen tekisi. Tällä hetkellä punainen polkka. Ja varmaan pysyykin  ainakin osittain punaisena, polkkakin jonkunmuotoisena... Onneksi on hyvä kampaaja =) Tässä jonkun asteista kuvaa minkälainen tällä kertaa oli:

Huono kuva, tiedetään, mutta jos edes antaa jonkinlaisen kuvan tästä tyylistä =) Saa nähdä mitä huomenna tulee, onko parempi, huonompi vai mitä...

Lisäksi reissuun lähtee mukaan tällaiset:
http://www.shoemaker.fi/naytatuote.php?lTuoteTunniste=1366

ja tällainen;

http://www.lindex.com/fi/Product/Product.aspx?id=14805493&styleid=14805491&path=3403475;3215210;3232575;16557900;16558098

Ja mustat capri-legginsit. Mitäs mieltä tyylistä? Rock-henkistä rakastavana luulisi näiden parantavan lähtöfiilistä edes vähän =)

Että sellaista elämää =)

Hmm, mistähän tätä aloittelisi... Tämä viikko ei nyt ihan ole mennyt putkeen. Hieno tarkoitus oli saada vihdoin tämä hallitsematon kaaos, jota kodiksenikin voidaan kutsua, edes hallittu kaaos-tilaan. Oikean villakoiran kokoiset pölypallot kun ovat selvästikin alkaneet pitää nurkkiamme kotinaan. Ja tietysti hiekkaa on eteisessä enemmän kuin pihan hiekkalaatikolla. Joten ajattelin, että tällä viikolla vihdoin hoidan homman ja puunaan kämpän hohtavaan edustuskuntoon. Tai edes jotain sinne päin. Ihan oikeasti, huolimatta melkoisen epäjärjestyksellisestä perusluonteestani tämä oli vakaa aikomukseni. Mutta ei, se ei nyt vaan käynyt. Eihän surkealla mielialalla ole mitenkään mahdollista tuhlata energiaa siivoamisen kaltaiseen joutavaan hömpötykseen, vaikka tietääkin mielialan paranevan kun ympärillä on siistiä. Ja uskokaa pois, minulla oli melkoisen surkea olo syystä tai toisesta! Siispä miettimään vaihtoehtoista aktiviteettia siivoamiselle...

Päätin suunnata tallille tyttö matkassa. Mikään ei nollaa aivoja ja tyhjennä keskusmuistia yhtä tehokkaasti kuin kunnon rankka ratsastustunti. Tyttökin sai ensimmäistä kertaa kokeilla istua hevosen selässä, oli ihan suloisen näköinen. Pieni 8 vuotias keijukais-hippiäiseni istui korkealla ison suomenhevosen selässä ja nautti selvästi olostaan. Taitaa olla edessä ratsastustuntien hommaaminen lapsellekin. Ja kun itse pääsi pitkästä aikaa hevosen selkään niin johan alkoi aivoista surkeus sulaa pois. Mentiin kovaa ja nautittiin laukan hurmasta, ihanaa! Tietysti olisi ehkä kannattanut pitää mielessä myös se pieni tosiseikka, että edellisestä kerrasta oli yli puoli vuotta.. Ja jättää tunti ihan pikkuisen kevyemmäksi niin käveleminen olisi saattanut olla tänään astetta helpompaa =D

Koska eilen aamulla vielä oli surkea olo olin myös ehtinyt sopia tälle päivälle lohtu-shoppailu kierroksesta kaverin kanssa. Ja vaikka surkeus melko suureksi osaksi jäikin tallille tuulen vietäväksi päätin kuitenkin lähteä kierrokselle. Ja nyt täällä on onnellinen uusien kenkien ja parin paidan omistaja. Ja kummasti sekin piristää! Joten viikon surkeasta alusta huolimatta tänään täällä kirjoittelee suhteellisen onnellinen ihminen =) Mikä on sinänsä jo aika hyvin. Toivottavasti viikko loppuukin näissä tunnelmissa!

Tämä minun blogini taitaa olla enimmäkseen hömppää arjesta ja sen vierestäkin... Eikä siinä arjessa aina niin isoja tapahdu. Mutta tällaista tämä kahden lapsen työssäkäyvän taivaanrannanmaalari-äidin elämä on, toivottavasti se viihdyttää edes jotakuta =)