I've decided to try to write in English for a change... I've always been able to think in English, but my spelling in written one is not so good, so sorry for the mistakes I make =) Why am I doing this? One of my friends is writing a blog in English, and she tried it out in Finnish, so I desided to do it the other way round... We'll anyway, my time has been pretty limited this week. I'm moving out of our current home this saturday and I haven't yet been able to end the packin. And with that going on, I am still a single mother of two adorable children, I do love them. But it takes time and energy to deal with their homework, dinners, bedtime storyes etc. And like that isn't enough, I work fulltime. Haven't hade a single day off from work for packing. But tomorrow I'll spend the day out of office trying to get everything ready for saturday morning.
Today I ran into some beautiful aphorisms or quotations... Some of them where like made for me, even though I at first had to wonder what and how they where ment to be understood. And most of them are rubbish, you can't deny that. But some, they shoot straight to ones heart and leave one wondering if they were made for me. Here are some favorites of mine:
"Sometimes you have to let go of what you never had, to find what you deserve"
At first I was like, ok, how can you let go of something you never had... But then it hit me! Sometimes we are so caught up with something we truly and honestly want that we live like we have that something even though we don't and probably never will. Do you have the slightest idea of what I mean? So this is about letting the idea of something we want but won't get, go. Just getting over it, and moving on. Because there are times, when the thing we want so badly is blocking us from seeing something true approaching. Ok, this was kinda deeply thought, I don't know if it's ment that way originally... But somehow this was something that moved me.
Ok, due to the fact that time is running out on my packing I have to quit writing tonight... So only one favorite aphorism today. I'll continue with the others later =) So, with the help of two energy-drinks, I'll carry on with what I'm doing. Hope to see, if this English-written blog will have any more readers? Feel free to leave a message, and join in as a reader! I think in the future I could easily write at least part of this blog in English. How does that sound for you?
Truly yours,
Linda <3
torstai 29. maaliskuuta 2012
torstai 22. maaliskuuta 2012
Muutoksia muutoksia
Kun kerran muutosten alkuun pääsee niin laitoinpa vähän tätä blogiakin uuteen kuosiin... Vaihtelu virkistää. Muutto lähestyy kovaa vauhtia, enää muutama päivä reilu viikko niin pitäisi tavarat kantaa uuteen paikkaan. Huomenna pääsen uudelle asunnolle mittailemaan, että mikä mahtuisi minnekin. Ja ensi viikon perjantaina saan avaimet ja pääsen jo ensimmäiset jutut viemään uuteen paikkaan. Jännää! Ja ikeaan pitäisi jossain vaiheessa piipahtaa, jotain uuttakin sentään uuteen asuntoon vaikka aika pitkälti vanhoilla pärjätäänkin. En ole muutenkaan ihmisenä sellainen, että laittaisin kalustuksia uusiksi ilman mitään kunnon syytä. Ja jos vanhana löytyy niin aina ennemmin ostan käytettyä kuin uutta. Mutta nyt ei aika riitä lähteä näitä metsästämään käytettynä, joten tällaiset pitäisi ainakin eteiseen hommata... Onneksi eivät ole uutenakaan kalliit, muuten voisi iskeä piheys =D
Kaksi tällaista tarkoitus eteiseen laittaa, kyllä kelpaa kaulaliinat ja pipot säilyttää! Ihan peruslipasto, mutta nätti ja ennenkaikkea kohtuuhintainen!
Muutama pikkuongelmakin sisustuksessa on, joihin pitäisi keksi ratkaisut: Sohva olohuoneeseen jossa mun pitäisi pystyä myös nukkumaan. Runkopatja jaloilla tulee rungoksi kyllä, mutta lähinnä se miten siitä saa helpoimmin sohvan päiväsaikaan, jossa olisi myös mukava istua. Äiti onneksi on ompelutaitoinen kun multa se taito puuttuu, joten tummanruskealla kai se päällystetään ja selkänojaksi iso kasa erikokoisia tyynyjä. Turkoosia ja tummanruskeaa, siinä olohuone-keittön värimaailma. Ja vähän mausteeksi keltaista, muuten tulee liian väritöntä... Olohuoneeseen pitäisi myös hankkia jonkunlainen senkki/lipasto säilytystä varten, mutta sen hankin kai sitten siinä vaiheessa kun näen miltä olohuone muuten näyttää. Ja sohvan suhteen vinkkejä otetaan mielellään vastaan!
Ihan innoissaan ollaan siis koko perhe muutosta! Pojan koulukiusaamistilanne on onneksi rikosilmoituksen myötä vähän rauhottunut, joten tämä melkein pari viikkoa on mennyt kohtuullisen rauhallisesti ja on voinut keskittyä pakkaamiseenkin. Aamulla vien lapset kouluun ja äitini hakee heidät iltapäivällä niin ei tarvitse koulumatkojakaan pelätä. Ja ihan varmasti pojalla kestää pitkään täysin toipua asioista, mutta nyt ollaan matkalla oikeaan suuntaan. Joten äitinä luottavaisin, mutta tarkkaavaisin mielin tarkkailen kouluelämää ja lasten mielialoja jne. Kyllä meidän pikkuperhe tästä selviää, taas ehkä astetta vahvempinakin, ainakin kokonaisuutena! Ja entistä yhtenäisempinä =)
Viime viikko kyllä meni tällä äidillä valvoessa ja murehtiessa. Kyllä nuo lapset niin tärkeitä ja rakkaita on, ei äiti voi olla hyvillä mielin kun lapsilla on joku hätänä. Ja valvominen, väsymys ja huoli saa aikaan sen, että kaikkia kipupisteitä monen vuoden ajalta särkee. Joten itsellä ollut melkoisen kevätblues viimesen pari viikkoa. Väsyttänyt niin, ettei ole meinannut aamuisin päästä sängystä ylös ja iltaisin ei ole osannut mennä nukkumaan. Mutta onneksi minun pohjavire on optimistin, syvällä sisällä asuu aurinko ja tietoisuus siitä että vaikka asiat menisi pieleen niin niistä noustaan. Että oman itsen kanssa on hyvä olla ja elää, sitä ei mikään muuta tai vie pois.
Eilen paistoi aurinko ja viime yönä tuli nukuttua pitkään ja hyvin. Aamulla herätys levänneenä siihen että mittari on reiluhkosti plussan puolella. Joten aurinko on mielessäkin jo ihan nousemassa, kevätblues joutaa roskakoriin!!! Tässä tähän päivään, new day, I'm feeling good =)
Muutama pikkuongelmakin sisustuksessa on, joihin pitäisi keksi ratkaisut: Sohva olohuoneeseen jossa mun pitäisi pystyä myös nukkumaan. Runkopatja jaloilla tulee rungoksi kyllä, mutta lähinnä se miten siitä saa helpoimmin sohvan päiväsaikaan, jossa olisi myös mukava istua. Äiti onneksi on ompelutaitoinen kun multa se taito puuttuu, joten tummanruskealla kai se päällystetään ja selkänojaksi iso kasa erikokoisia tyynyjä. Turkoosia ja tummanruskeaa, siinä olohuone-keittön värimaailma. Ja vähän mausteeksi keltaista, muuten tulee liian väritöntä... Olohuoneeseen pitäisi myös hankkia jonkunlainen senkki/lipasto säilytystä varten, mutta sen hankin kai sitten siinä vaiheessa kun näen miltä olohuone muuten näyttää. Ja sohvan suhteen vinkkejä otetaan mielellään vastaan!
Ihan innoissaan ollaan siis koko perhe muutosta! Pojan koulukiusaamistilanne on onneksi rikosilmoituksen myötä vähän rauhottunut, joten tämä melkein pari viikkoa on mennyt kohtuullisen rauhallisesti ja on voinut keskittyä pakkaamiseenkin. Aamulla vien lapset kouluun ja äitini hakee heidät iltapäivällä niin ei tarvitse koulumatkojakaan pelätä. Ja ihan varmasti pojalla kestää pitkään täysin toipua asioista, mutta nyt ollaan matkalla oikeaan suuntaan. Joten äitinä luottavaisin, mutta tarkkaavaisin mielin tarkkailen kouluelämää ja lasten mielialoja jne. Kyllä meidän pikkuperhe tästä selviää, taas ehkä astetta vahvempinakin, ainakin kokonaisuutena! Ja entistä yhtenäisempinä =)
Viime viikko kyllä meni tällä äidillä valvoessa ja murehtiessa. Kyllä nuo lapset niin tärkeitä ja rakkaita on, ei äiti voi olla hyvillä mielin kun lapsilla on joku hätänä. Ja valvominen, väsymys ja huoli saa aikaan sen, että kaikkia kipupisteitä monen vuoden ajalta särkee. Joten itsellä ollut melkoisen kevätblues viimesen pari viikkoa. Väsyttänyt niin, ettei ole meinannut aamuisin päästä sängystä ylös ja iltaisin ei ole osannut mennä nukkumaan. Mutta onneksi minun pohjavire on optimistin, syvällä sisällä asuu aurinko ja tietoisuus siitä että vaikka asiat menisi pieleen niin niistä noustaan. Että oman itsen kanssa on hyvä olla ja elää, sitä ei mikään muuta tai vie pois.
Eilen paistoi aurinko ja viime yönä tuli nukuttua pitkään ja hyvin. Aamulla herätys levänneenä siihen että mittari on reiluhkosti plussan puolella. Joten aurinko on mielessäkin jo ihan nousemassa, kevätblues joutaa roskakoriin!!! Tässä tähän päivään, new day, I'm feeling good =)
tiistai 13. maaliskuuta 2012
Julmuutta eikä mitään muuta
Tiedättekö sen tunteen, kun oman lapsensa saa ensimmäistä kertaa syliinsä? Sen syvän ja ehdottoman rakkauden ja tietoisuuden että tässä on ihminen jonka ohitse kukaan ei koskaan tule menemään? Jossain syvällä äidin sydämessä herää silloin naarastiikeri, joka on valmis puolustamaan omaansa vaikka mikä olisi. Elämässä voi olla vaikka ketä tärkeitä ihmisiä ja vaikka mitä mukavaa ja ihanaa, mutta kun omaan lapseen sattuu niin kaiken on valmis tiputtamaan ja ryntäämään sydän kurkussa keskellä päivää kaahaten pelastamaan tilanteesta kuin tilanteesta. Jos ette tiedä tunnetta omakohtaisesta kokemuksesta, niin uskoakseni kuka tahansa pystyy siihen samaistumaan ja edes yrittämään ymmärtää mistä siinä on kyse =)
On karmaiseva tunne saada kesken päivän puhelu joka katkeaa kesken. Jossa oma lapsi kirkuu puhelimeen, että äiti mitä mä teen? Ne hakkaa veikkaa ja sitä sattuu, auta, mitä mä teen? Ja suunnilleen siinä vaiheessa puhelu päättyy ja äidin sydän tuntuu pysähtyvän ikuisuuden pituiseksi hetkeksi... Jonka jälkeen se alkaa hakata tuhatta ja sataa ja jalat juoksevat kohti autoa ja lapsia. Onneksi tilanne ei ollut ihan niin paha kun sillä hetkellä tuntui, lapset pääsi turvallisesti kotiin, pakoon toisia jotka kiusasivat ja päätyivät lyömään poikaa niin että naamassa oli iso ruhje. Mutta silti, ei kenenkään lapsen pitäisi joutua elämään edes tämän vertaa läpi koulumaailmassa.
Kyseessä on lapsi, joka on jo vuosia kärsinyt jatkuvista päänsäryistä kouluaamuina. Jonka maha on ollut kipeä useammin kuin äitinä haluaisi muistaa kun on pitänyt lähteä kouluun. Joka on yrittänyt vuosia sanoa, ettei halua kouluun... Kun on siellä kavereita, mutta kun mikään hänen tavara ei ole koskaan tarpeeksi hyvä. Eikä vaatteet oikeanlaiset. Naurukin on ärsyttävä. Pieniä vihjeitä pitkin matkaa siitä että kaikki ei ole hyvin. Monta kertaa poika on joutunut "tappeluun" kouluikänsä aikana ja istunut jälki-istunnoissa kun on myöntänyt lyöneensä. Mutta se mitä poika jätti kertomatta, oli että koulussa oli poikaporukka joka kiusasi haukkumalla, uhkailemalla ja fyysisestikin. Vasta tänä talvena uskalsi vihdoin sanoa, että häntä on tönitty, lyöty ja potkittu ja kun hän on puolustautunut niin tilanne onkin kääntynyt niin että vika on hänessä. Äitinä olen jokaisessa koulupalaverissa yrittänyt sanoa, että kun poika sanoo että sitä kiusataan. Ja koulun taholta on vedottu vaan että pojat nyt nahistelee, ja toisia poikia ärsyttää vähän kun omani on kovaääninen ja vilkas. Kyllähän hän onkin, mitä sitä kieltämään... Mutta se EI OIKEUTA KIUSAAMAAN!!!
Onneksi poika vihdoin uskalsi asiasta puhua ja tilanteeseen saatiin puututtua, nyt kun koulua tässä ympäristössä on muutama viikko jäljellä... Miksi minä siitä täällä kirjoitan? Ehkä muistuttaakseni itseäni siitä, että jatkossa ajan lasteni asiaa tiukemmin ja aktiivisemmin jos alkaa näyttää siltä että asiat eivät ole hyvin! Ja myöskin siksi, että jos jollain on sama tilanne niin tietää ettei ole yksin. Koulukiusaamista on olemassa, paljon ja rajuakin, vaikka usein sanotaan ettei nyt meidän koulussa... Meilläkin kyseessä on ns. kivakoulu, jossa virallisesti on nollatoleranssi kiusaamisessa. Ja silti tilanne pääsi pojan kohdalla näin pahaksi.
Mutta yksi asia on varma: Koskaan enää lastani ei kohdella näin!!! Minulla on kaksi lasta, ja he ovat tärkeintä mitä tämä maa päällään kantaa minulle. Mikään tai kukaan ei koskaan tule menemään siinä asiassa ohitse, voin rakastaa ja arvostaa monia ihmisiä, mutta nämä kaksi ovat minun! Heidän kohdallaan se tiikerin raivo tulee aina nousemaan jos on tarvetta, minä puolustan ja suojelen! Sitä kutsutaan äidinrakkaudeksi <3
On karmaiseva tunne saada kesken päivän puhelu joka katkeaa kesken. Jossa oma lapsi kirkuu puhelimeen, että äiti mitä mä teen? Ne hakkaa veikkaa ja sitä sattuu, auta, mitä mä teen? Ja suunnilleen siinä vaiheessa puhelu päättyy ja äidin sydän tuntuu pysähtyvän ikuisuuden pituiseksi hetkeksi... Jonka jälkeen se alkaa hakata tuhatta ja sataa ja jalat juoksevat kohti autoa ja lapsia. Onneksi tilanne ei ollut ihan niin paha kun sillä hetkellä tuntui, lapset pääsi turvallisesti kotiin, pakoon toisia jotka kiusasivat ja päätyivät lyömään poikaa niin että naamassa oli iso ruhje. Mutta silti, ei kenenkään lapsen pitäisi joutua elämään edes tämän vertaa läpi koulumaailmassa.
Kyseessä on lapsi, joka on jo vuosia kärsinyt jatkuvista päänsäryistä kouluaamuina. Jonka maha on ollut kipeä useammin kuin äitinä haluaisi muistaa kun on pitänyt lähteä kouluun. Joka on yrittänyt vuosia sanoa, ettei halua kouluun... Kun on siellä kavereita, mutta kun mikään hänen tavara ei ole koskaan tarpeeksi hyvä. Eikä vaatteet oikeanlaiset. Naurukin on ärsyttävä. Pieniä vihjeitä pitkin matkaa siitä että kaikki ei ole hyvin. Monta kertaa poika on joutunut "tappeluun" kouluikänsä aikana ja istunut jälki-istunnoissa kun on myöntänyt lyöneensä. Mutta se mitä poika jätti kertomatta, oli että koulussa oli poikaporukka joka kiusasi haukkumalla, uhkailemalla ja fyysisestikin. Vasta tänä talvena uskalsi vihdoin sanoa, että häntä on tönitty, lyöty ja potkittu ja kun hän on puolustautunut niin tilanne onkin kääntynyt niin että vika on hänessä. Äitinä olen jokaisessa koulupalaverissa yrittänyt sanoa, että kun poika sanoo että sitä kiusataan. Ja koulun taholta on vedottu vaan että pojat nyt nahistelee, ja toisia poikia ärsyttää vähän kun omani on kovaääninen ja vilkas. Kyllähän hän onkin, mitä sitä kieltämään... Mutta se EI OIKEUTA KIUSAAMAAN!!!
Onneksi poika vihdoin uskalsi asiasta puhua ja tilanteeseen saatiin puututtua, nyt kun koulua tässä ympäristössä on muutama viikko jäljellä... Miksi minä siitä täällä kirjoitan? Ehkä muistuttaakseni itseäni siitä, että jatkossa ajan lasteni asiaa tiukemmin ja aktiivisemmin jos alkaa näyttää siltä että asiat eivät ole hyvin! Ja myöskin siksi, että jos jollain on sama tilanne niin tietää ettei ole yksin. Koulukiusaamista on olemassa, paljon ja rajuakin, vaikka usein sanotaan ettei nyt meidän koulussa... Meilläkin kyseessä on ns. kivakoulu, jossa virallisesti on nollatoleranssi kiusaamisessa. Ja silti tilanne pääsi pojan kohdalla näin pahaksi.
Mutta yksi asia on varma: Koskaan enää lastani ei kohdella näin!!! Minulla on kaksi lasta, ja he ovat tärkeintä mitä tämä maa päällään kantaa minulle. Mikään tai kukaan ei koskaan tule menemään siinä asiassa ohitse, voin rakastaa ja arvostaa monia ihmisiä, mutta nämä kaksi ovat minun! Heidän kohdallaan se tiikerin raivo tulee aina nousemaan jos on tarvetta, minä puolustan ja suojelen! Sitä kutsutaan äidinrakkaudeksi <3
sunnuntai 11. maaliskuuta 2012
arkista aherrusta ja kaikennäköstä pohdiskelua
Taas tässä on menny aikaa tänne kirjottelematta. Jotenkin tuntuu, että nyt kun on arkeen taas luiskahtanut ja ns. normaalielämään, niin on kauhean vaikea ehtiä mitään. Elämä on tällä hetkellä hyvällä mallilla: muutto odottaa nurkan takana, ihana uusi asunto ja sitämyöten uusi elämä ihan eri paikassa kuin koskaan ennen. No okei, peräti 60km suunnilleen nykyiseltä asuinpaikalta :D Mutta koko ikäni samoilla suunnilla asuneena tää on iso muutos!!! Ja kuitenkin koko elämänpiiri muuttuu. Ollaan monta vuotta asuttu maalla, keskellä suunnilleen ei mitään paikassa josta löytyy peräti ihan peruspalvelut, ei edes yhden yhtä vaatekauppaa tai mitään. Muutetaan iha kaupunkimaisemiin, kerrostaloon, ja muutaman kilometrin päähän isosta kauppakeskuksesta. Toisaalta ajatuksena houkuttaa ihan hirveästi, tietyt asiat helpottuvat melkoisesti. Ja sitten taas toiset asiat tuntuvat vaikeilta. Kun on tottunut omaan rauhaan ja naapurien puuttumiseen niin kerrostalo kymmenine naapureineen tuntuu kunnon muutokselta! Mutta eiköhän siitä hyvä tule =)
Mua on purrut tässä samalla kunnon sisustuskärpänenkin! Suurinpiirtein saan kalustettua vanhoilla huonekaluilla ja tavaroilla, mutta esimerkiks olohuoneen värit tulee muuttumaan. Nyt on ollut kirkkaanvihreää ja ruskeaa kera ihanien afrikkalaisten kirjavien verhojeni. Mutta koska äiti toi Intiasta upean turkoosin sarikankaan niin pakko se on muuttaa olohuone ruskea-turkoosiksi... Ja muistinko jo kertoa, että siinä asunnossa on kokkaussaareke??? Oi ihanuutta! Mä olen aina inhonnut sitä, että keittiö on ihan erillään olohuoneesta. On ihanaa kun on vieraita ja voi kokata keittiössä ja samalla jutella ystävien kanssa jotka saavat istua mukavasti sohvalla eikä kovilla keittiön penkeillä. Pakkailuakin olen jo alotellut, muuttomiehille lupasin että kun tulevat kaikki on pakattu. Vielä ei paniikkia asiasta, ja kerrankin olen edes ajoissa aloitellut hommaa pakkaamalla ja heittämällä tavaraa kirppikselle ja pois...
Muuten tää elämä menee aika normaaleja latujaan... Aurinko on jo monena päivänä lämmittänyt pilvettömältä taivaalta ja alkaa pikkuhiljaa uskoa että ehkä se kesä tulee jossain vaiheessa. Ja jostain ihmeen syystä mun elämä tuntuu ihan kohtuullisen hyvältä. Mä olen onnellinen =) Mikä on tavallaan ihan hullua, elämä on asumisjuttuja lukuunottamatta levällään enkä mä tiedä mistään mitään ja on niitä surettaviakin asioita mielessä... Mutta kun just nyt tuntuu vaan hyvältä olla minä tässä mun elämässä, ilman että siihen vaikuttaa mikään itsen ulkopuolinen asia. Mä pidän itsestäni ja olen rauhassa itseni kanssa, tarviiko sitä loppujen lopuksi muuta? Kaikki muu on sitten plussaa tai voi sitä tietysti tulla miinustakin elämään... Mutta ne ei vaikuta siihen pohjimmaiseen tyytyväisyyteen. Eikä tämä olotila nyt varmaan ikuisuuksia kestä. Mutta tiedättekö sen sellaisen harvinaisen hetken, että tuntee vaan olevansa rauhassa itsensä kanssa ja tyytyväinen elämäänsä juuri sellasena kuin se on? Nyt on sellainen hetki, toivotaan että jatkuu mahdollisimman pitkään ja otetaan siitä kaikki irti =)
Mua on purrut tässä samalla kunnon sisustuskärpänenkin! Suurinpiirtein saan kalustettua vanhoilla huonekaluilla ja tavaroilla, mutta esimerkiks olohuoneen värit tulee muuttumaan. Nyt on ollut kirkkaanvihreää ja ruskeaa kera ihanien afrikkalaisten kirjavien verhojeni. Mutta koska äiti toi Intiasta upean turkoosin sarikankaan niin pakko se on muuttaa olohuone ruskea-turkoosiksi... Ja muistinko jo kertoa, että siinä asunnossa on kokkaussaareke??? Oi ihanuutta! Mä olen aina inhonnut sitä, että keittiö on ihan erillään olohuoneesta. On ihanaa kun on vieraita ja voi kokata keittiössä ja samalla jutella ystävien kanssa jotka saavat istua mukavasti sohvalla eikä kovilla keittiön penkeillä. Pakkailuakin olen jo alotellut, muuttomiehille lupasin että kun tulevat kaikki on pakattu. Vielä ei paniikkia asiasta, ja kerrankin olen edes ajoissa aloitellut hommaa pakkaamalla ja heittämällä tavaraa kirppikselle ja pois...
Muuten tää elämä menee aika normaaleja latujaan... Aurinko on jo monena päivänä lämmittänyt pilvettömältä taivaalta ja alkaa pikkuhiljaa uskoa että ehkä se kesä tulee jossain vaiheessa. Ja jostain ihmeen syystä mun elämä tuntuu ihan kohtuullisen hyvältä. Mä olen onnellinen =) Mikä on tavallaan ihan hullua, elämä on asumisjuttuja lukuunottamatta levällään enkä mä tiedä mistään mitään ja on niitä surettaviakin asioita mielessä... Mutta kun just nyt tuntuu vaan hyvältä olla minä tässä mun elämässä, ilman että siihen vaikuttaa mikään itsen ulkopuolinen asia. Mä pidän itsestäni ja olen rauhassa itseni kanssa, tarviiko sitä loppujen lopuksi muuta? Kaikki muu on sitten plussaa tai voi sitä tietysti tulla miinustakin elämään... Mutta ne ei vaikuta siihen pohjimmaiseen tyytyväisyyteen. Eikä tämä olotila nyt varmaan ikuisuuksia kestä. Mutta tiedättekö sen sellaisen harvinaisen hetken, että tuntee vaan olevansa rauhassa itsensä kanssa ja tyytyväinen elämäänsä juuri sellasena kuin se on? Nyt on sellainen hetki, toivotaan että jatkuu mahdollisimman pitkään ja otetaan siitä kaikki irti =)
perjantai 2. maaliskuuta 2012
Kiire pitkästä laiskottelusta =D
Huhhei, kotimaassa oltu jo useempi viikko! Ja ollut niin kamala kiire, ettei ole tännekkään yhtään ehtinyt päivittää kuulumisia. Kolme kuukautta meni viimekädessä ihan hirvittävän nopeesti. Yhtään ei harmita että tuli lähdettyä, jokainen hetki siellä kaukana oli sen arvoista. Selvisi talvesta ilman kaikkein pimeintä kautta eikä tarvinnut kärsiä niistä pahimmista pakkasistakaan. Ja se lämpö! Sitä on ollut jo ikävä, kun täällä on tullut lunta melkein joka päivä ja kuitenkin sää enimmäkseen pysyy pakkasen puolella. Paitsi pari päivää sitten kun aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja tuntui, että on jopa mahdollista että Suomessakin vielä kesä jossain vaiheessa tulee =)
Töissä on joutunut nyt paiskimaan hommia ihan tosissaan. Vaikka reissun aikanakin töitä tuli tehtyä ei se ole sama kun istua konttorilla niitä tekemässä. Mutta itseasiassa niin hullua kun se ehkä onkin, mä olen nauttinut jopa tästä työnteosta! Mä ihan oikeasti pidän työstäni, töihin menee aamulla mielellään vaikka muodon vuoksi täytyykin rutista =D Ja vaikka Suomessa tosiaan oltu vasta se pari viikkoa niin asiat on ehtineet mennä hirveetä kyytiä eteenpäin! Saatiin uusi asuntokin, joten kuukauden päästä nukun ensimmäisiä öitäni Espoolaisena. Saa nähdä mitä siitäkin tulee... Mutta ton reissun aikana minussa kypsyi vaan ajatus, että mä haluan muutosta elämääni. Koko ikäni asustanut suunnilleen samoilla seuduilla ja nyt jo monta vuotta maaseudulla. Joten ajattelin nyt sitten kokeilla kaupunkiasumista. Ja pohdittuani tarkkaan eri paikkoja päädyin Espooseen jo ihan töidenkin takia. Jos ei siellä viihdy, niin pääseehän sieltä sitten pois. Jotenkin oon aina ajatellut, että olen maaseutuihminen enkä ikinä muuta kaupunkimaisemiin. Ja toisaalta mä rakastan niitä maisemia joita täällä kotimatkan varrella on, peltoja ja metsiä ja taloja siellä täällä. Silti kerrostalon helppous tällä hetkellä houkuttaa uskomattoman kovin =D Jos olisi joku joka tekisi lumityöt ja raskaimmat pihanraivaustyöt niin asia olisi ihan eri. Mutta kun yksin olen niitä hommia tekemässä niin parveke on ihan hyvä vaihtoehto puutarhaksi =)
Jonkun ihme liikuntakärpäsen puremankin olen onnistunut saamaan... Olen alottanut meinaan jumpassa käymisen ja kuntopyörän polkemisen. Jospa peruskunto tästä pikkuhiljaa kohoilisi, niin ei olisi mitään valittamista.
Tällaisia löpinäkuulumisia tällä kertaa =) Jospa se kesäkin sieltä ennen pitkää tulisi... Ihanaa olla kotona, vaikka seuraava seikkailu jo alkavina suunnitelmina polttelee takaraivossa. Ehkä minua ei ole tarkoitettu pysymään paikoillani! Mutta toistaiseksi nautin ystävien seurasta ja siitä, että omat tavarat ja elämä on taas läsnä. Ja ystävät, oi että teitä oli ikävä siellä kaukana =) Mutta tältä erää nyt hyvää yötä ja palaillaan ihanaiset!
Töissä on joutunut nyt paiskimaan hommia ihan tosissaan. Vaikka reissun aikanakin töitä tuli tehtyä ei se ole sama kun istua konttorilla niitä tekemässä. Mutta itseasiassa niin hullua kun se ehkä onkin, mä olen nauttinut jopa tästä työnteosta! Mä ihan oikeasti pidän työstäni, töihin menee aamulla mielellään vaikka muodon vuoksi täytyykin rutista =D Ja vaikka Suomessa tosiaan oltu vasta se pari viikkoa niin asiat on ehtineet mennä hirveetä kyytiä eteenpäin! Saatiin uusi asuntokin, joten kuukauden päästä nukun ensimmäisiä öitäni Espoolaisena. Saa nähdä mitä siitäkin tulee... Mutta ton reissun aikana minussa kypsyi vaan ajatus, että mä haluan muutosta elämääni. Koko ikäni asustanut suunnilleen samoilla seuduilla ja nyt jo monta vuotta maaseudulla. Joten ajattelin nyt sitten kokeilla kaupunkiasumista. Ja pohdittuani tarkkaan eri paikkoja päädyin Espooseen jo ihan töidenkin takia. Jos ei siellä viihdy, niin pääseehän sieltä sitten pois. Jotenkin oon aina ajatellut, että olen maaseutuihminen enkä ikinä muuta kaupunkimaisemiin. Ja toisaalta mä rakastan niitä maisemia joita täällä kotimatkan varrella on, peltoja ja metsiä ja taloja siellä täällä. Silti kerrostalon helppous tällä hetkellä houkuttaa uskomattoman kovin =D Jos olisi joku joka tekisi lumityöt ja raskaimmat pihanraivaustyöt niin asia olisi ihan eri. Mutta kun yksin olen niitä hommia tekemässä niin parveke on ihan hyvä vaihtoehto puutarhaksi =)
Jonkun ihme liikuntakärpäsen puremankin olen onnistunut saamaan... Olen alottanut meinaan jumpassa käymisen ja kuntopyörän polkemisen. Jospa peruskunto tästä pikkuhiljaa kohoilisi, niin ei olisi mitään valittamista.
Tällaisia löpinäkuulumisia tällä kertaa =) Jospa se kesäkin sieltä ennen pitkää tulisi... Ihanaa olla kotona, vaikka seuraava seikkailu jo alkavina suunnitelmina polttelee takaraivossa. Ehkä minua ei ole tarkoitettu pysymään paikoillani! Mutta toistaiseksi nautin ystävien seurasta ja siitä, että omat tavarat ja elämä on taas läsnä. Ja ystävät, oi että teitä oli ikävä siellä kaukana =) Mutta tältä erää nyt hyvää yötä ja palaillaan ihanaiset!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)