Kiirettä, kiirettä ja vähän lisää kiirettä... Eikä yhtään väsytä!

Elämä on ollut melkeinpä järkyttävän kiireistä viimeaikoina... On täytynyt jatkaa päivää illasta, josta seurauksena ei yhtään väsytä. Tai siis ihan oikeasti, väsyttää niin ettei meinaa hereillä pysyä :D Kaksi edellistä viikonloppua pitänyt nousta tosi aikaisin, niin ettei ole saanut missään välissä  nukuttua tätä jo jokseenkin tutuksi käynyttä univelkaa yhtään vähemmäksi. Minä olen aina ollut äärimmäisen iltavirkku aamuntorkku, mutta nyt alkaa mennä pikkuhiljaa liian pitkälle. Minä haluan NUKKUA!!!! Ja pitkään =D Silti viimeiset kaksi viikonloppua olleet ihan mahtavia, ettei auta valittaa. Onnistuin mielestäni vielä asukokonaisuuksissa molempina loistavasti, ja oli tarkoitus ottaa kuviakin niistä. Mutta, en oikeesti tiedä mitä kameralleni on tapahtunut, mutta se on ihan solmussa! Siis totaalisen, ei toimi ja on kolhuilla ja rikki =( Eikä tietenkään nyt varaa ostaa uutta. Joten ei voi auttaa, kuvattomuuteen on hetkeksi tyydyttävä. Tai sitten toivottava että kamera edes hetken toimisi jollain lailla. Ja alettava katsella uutta kameraa hinnalla johon on varaa, että ei ihan lähiviikkoina...

Muutenkin viime viikot olleet vuoristorataa, lähinnä henkisesti siis. Ollut ihan mahtavia hetkiä, uusia ystäviä, hauskoja iltoja, ihania päiviä, aurinkoa, ukkosta jne. Ja olen oikeasti nauttinut elämästä enemmän kuin pitkään aikaa, mikä on hyvä. Ja sitten on ollut muutama tosi ikävä juttu ja päivä... Mutta niistäkin ponnistetaan yli ja jatketaan taas eteenpäin. Onneksi enin ajasta on ollut ihan mahtavaa =) Ja alle puolentoista viikon päästä LOMA! Kaksi viikkoa täysin ajattelematta työasioita. Ja jo nyt sovittuna kivaa tekemistä lasten kanssa ja ilman, hyvien kavereiden kanssa. Jotensakin fiilis, että kokonaisarvosanaltaan tästä kesästä kaikesta huolimatta tulee hyvä =)

Reissaamista kotona ja muualla =)

Nyt on Lontoo sitten nähty. Kiitos loman, töissäkin ollut niin kiireistä, ettei ole ehtinyt tänne höpöttelemään. Ja väsymyskin painaa, pari viime yötä mennyt töitä tehdessä. Mutta ei haittaa, jospa tänään ajoissa unten mailla ja huomenna pirteänä uuteen aamuun...

Mutta siis siitä Lontoon matkasta. Ilman eivät suosineet kahta matkaajaa, äitiäni ja minua. Toisaalta koskapa ne siellä päin suosisivat? Koska aikaakin oli niin vähän, niin säästä viis, me marssimme koko kolme päivää nähtävyydeltä toiselle jalat lähinnä muussina. Kaikki mitä halusinkin tuli nähtyä. Tässä vähän maistiaisia =)

Pitihän tämä parveke nähdä ja kuvata, vaikkei siellä tällä kertaa prinssiä tai prinsessaa ollutkaan

Että sellaisia kuulumisia suureen maailmaan, varsinkin tuota viimeistä ollut jo vähän melkein ikävä!


Kotisuomeen palatessa keli yllätti totaalisen positiivisesti, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja hellerajat rikottiin urakalla. Viikonloppuna suunnattiin siis kaveriporukalla veneilemään Yön keikan kautta. Täytyy myöntää, että rentoudessaan oli yksi parhaista viikonlopuista aikoihin! Todellista aivolomaa mahtavissa maisemissa, kovassa vauhdissa ja hyvässä seurassa. Koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin tässäpä vähän lisää kuveja =D

Kyllä kesä on ihanaa aikaa! Nyt tuleekin vähän aikaa pysyttyä enemmän täällä kotikulmilla, toiveissa siis oikeen kuuma ja paahteinen rantakesä =)

Haaveilua ja reissaamista...

Edellisen viikonlopun reissailut nyt takanapäin. Itseasiassa oli hauskaakin, vaikka ennakko-odotukset olivat kaikkea muuta kun korkealla. Pietari on hieno kaupunki, ja jos olisin muistanut ottaa kameran mukaan saisitte nyt kuvia sieltä. Mutta koska se jäi kotiin lataamattomana keittiön pöydälle lojumaan niin ei onnistu. Mikä siinä onkin, ettei kameraa ikinä muista ottaa mukaan??? No, nyt viikonloppuna tämä tyttö suuntaa kohti Lontoota, jospa sieltä sitten kuviakin jo saisi =) Tarkoitus ainakin olisi. Koskaan ei ole tullut siellä päin käytyä ja aikaa on vain 3 päivää... Joten kamera räpsymään urakalla!

Vaeltavana sieluna, kaukomailla viihtyvänä persoonana Suomessa paikallaan olo on ollut minulle aina hirvittävän vaikeaa. Ikuinen kaukokaipuu on tuttuakin tutumpi tunne. Jos saisi elää mielensä mukaan kulkisin paikasta toiseen tauotta, matkalaukku olisi lähin kotia muistuttava asia. Mutta kahden lapsen äitinä mahdoton ajatus. Ei niinkään se muualla oleminen ja eläminen vaan jatkuva reissaaminen paikasta toiseen. Joten koska vaeltaminen on tuhoon tuomittu ajatus, päätin alkaa kehitellä toisenlaista suunnitelmaa. Sellaista joka olisi oikeasti mahdollista toteuttaa! Jos kaikki menee niinkuin nyt suunnittelen niin ensi talvena tämä sortinsakki viettää sellaisen kolme kuukautta Thaimaan lämmöstä nauttien. Tällä hetkellä ainakin näyttää siltä, että mitään estettä tälle ei ole, ihanaa! Suunnittelu, budjetointi ja haaveilu on nyt täysillä käynnissä. Saa siis nähdä tuleeko tästä sekametelisoppa-blogista joksikin aikaa matkailu-blogi suunnitelmineen..

tyyliasiaa

Minä en ole millään tavalla kovinkaan muodikas. Kaapista löytyy (kälyn sanojen mukaan) hirveitä kukkaverhoja joita hän ei ikinä pistäisi päälleen, aitoja 50-luvun vaatteita, ihan muodikkaitakin jotain ja kaikkea siitä väliltä. Joskus aikaisemmin olin tosi isokokoinen, siis lyhyt mutta sitäkin pulleampi taapertaja. Ja silloin vaatteet eivät kiinnostaneet, hiusten pääasia oli että kampaus oli helppo eikä vaatinut mitään ja meikkiä sudin naamaan ehkä kerran kesässä johonkin parempaan juhlaan. Kun ei sillä ollut minulle väliä, lapsille kelpasin, muusta maailmasta viis! Ei sillä että olisin itsestäni tai ulkonäöstäni liiemmin pitänyt, asialle en vaan jaksanut tehdä mitään. Mutta sitten tapahtui joku kumma herääminen. Oma peilikuva alkoi ärsyttää, ällöttää ja vaatia, suorastaan huutaa muutosta vallitsevaan asiantilaan. Melkein kaljuksi ajeltu niskaosa päälaella kököttävine kanarialinnunkeltaisine töyhtöineen (tämä ehkä kuulostaa ihan vähän pahemmalta kuin mitä se oli =) ei enää houkuttanutkaan ja oli vaivalloista kun vaatteita ei 162cm pitkänä sillä ympärysmitalla tahtonut löytää mistään. Joten vähähiilarisen avulla karistin muotoni nykyiseen kokoonsa, ei vieläkään kovin hoikaksi, en missään nimessä nykyisen laihuus ja kauneusihanteen mukaiseksi. Mutta sellaiseksi että peiliin katsoessa minulle tulee kohtalaisen hyvä olo, siinä peilikuvassa ei ole mitään vikaa. Se olen minä, ja minä pidän itsestäni. Eikä se silti tarkoita ettei koskaan tule ikä- tai ulkonäkökriisejä.

Ja eilen ja tänään sellainen iski! Järkyttävä kriisi ulkonäöstä, olemuksesta, iästä, you name it. Tiedossa viikonloppuna reissu johon ei muutenkaan hirveästi huvittaisi raahautua, naama täynnä finnejä (kyllä, tässä kypsässä 31 vuoden iässä) hiuksissa järkyttävä juurikasvu jne jne. Jostain syystä tänään tuo vyötärömakkarakaan ei vaikuttanut sellaiselta että olisi koskaan hoikistunutkaan... Eli oikea kriisien kriisi. Onneksi se ainakin osittain on ratkaistavissa! Vai mitä luulette? Huomenna onneksi on kampaaja varattuna, nyt kun vielä  keksisi mitä tälle kuontalolleen tekisi. Tällä hetkellä punainen polkka. Ja varmaan pysyykin  ainakin osittain punaisena, polkkakin jonkunmuotoisena... Onneksi on hyvä kampaaja =) Tässä jonkun asteista kuvaa minkälainen tällä kertaa oli:

Huono kuva, tiedetään, mutta jos edes antaa jonkinlaisen kuvan tästä tyylistä =) Saa nähdä mitä huomenna tulee, onko parempi, huonompi vai mitä...

Lisäksi reissuun lähtee mukaan tällaiset:
http://www.shoemaker.fi/naytatuote.php?lTuoteTunniste=1366

ja tällainen;

http://www.lindex.com/fi/Product/Product.aspx?id=14805493&styleid=14805491&path=3403475;3215210;3232575;16557900;16558098

Ja mustat capri-legginsit. Mitäs mieltä tyylistä? Rock-henkistä rakastavana luulisi näiden parantavan lähtöfiilistä edes vähän =)

Että sellaista elämää =)

Hmm, mistähän tätä aloittelisi... Tämä viikko ei nyt ihan ole mennyt putkeen. Hieno tarkoitus oli saada vihdoin tämä hallitsematon kaaos, jota kodiksenikin voidaan kutsua, edes hallittu kaaos-tilaan. Oikean villakoiran kokoiset pölypallot kun ovat selvästikin alkaneet pitää nurkkiamme kotinaan. Ja tietysti hiekkaa on eteisessä enemmän kuin pihan hiekkalaatikolla. Joten ajattelin, että tällä viikolla vihdoin hoidan homman ja puunaan kämpän hohtavaan edustuskuntoon. Tai edes jotain sinne päin. Ihan oikeasti, huolimatta melkoisen epäjärjestyksellisestä perusluonteestani tämä oli vakaa aikomukseni. Mutta ei, se ei nyt vaan käynyt. Eihän surkealla mielialalla ole mitenkään mahdollista tuhlata energiaa siivoamisen kaltaiseen joutavaan hömpötykseen, vaikka tietääkin mielialan paranevan kun ympärillä on siistiä. Ja uskokaa pois, minulla oli melkoisen surkea olo syystä tai toisesta! Siispä miettimään vaihtoehtoista aktiviteettia siivoamiselle...

Päätin suunnata tallille tyttö matkassa. Mikään ei nollaa aivoja ja tyhjennä keskusmuistia yhtä tehokkaasti kuin kunnon rankka ratsastustunti. Tyttökin sai ensimmäistä kertaa kokeilla istua hevosen selässä, oli ihan suloisen näköinen. Pieni 8 vuotias keijukais-hippiäiseni istui korkealla ison suomenhevosen selässä ja nautti selvästi olostaan. Taitaa olla edessä ratsastustuntien hommaaminen lapsellekin. Ja kun itse pääsi pitkästä aikaa hevosen selkään niin johan alkoi aivoista surkeus sulaa pois. Mentiin kovaa ja nautittiin laukan hurmasta, ihanaa! Tietysti olisi ehkä kannattanut pitää mielessä myös se pieni tosiseikka, että edellisestä kerrasta oli yli puoli vuotta.. Ja jättää tunti ihan pikkuisen kevyemmäksi niin käveleminen olisi saattanut olla tänään astetta helpompaa =D

Koska eilen aamulla vielä oli surkea olo olin myös ehtinyt sopia tälle päivälle lohtu-shoppailu kierroksesta kaverin kanssa. Ja vaikka surkeus melko suureksi osaksi jäikin tallille tuulen vietäväksi päätin kuitenkin lähteä kierrokselle. Ja nyt täällä on onnellinen uusien kenkien ja parin paidan omistaja. Ja kummasti sekin piristää! Joten viikon surkeasta alusta huolimatta tänään täällä kirjoittelee suhteellisen onnellinen ihminen =) Mikä on sinänsä jo aika hyvin. Toivottavasti viikko loppuukin näissä tunnelmissa!

Tämä minun blogini taitaa olla enimmäkseen hömppää arjesta ja sen vierestäkin... Eikä siinä arjessa aina niin isoja tapahdu. Mutta tällaista tämä kahden lapsen työssäkäyvän taivaanrannanmaalari-äidin elämä on, toivottavasti se viihdyttää edes jotakuta =)