Reflections in the mirror....

Viimeaikoina olen jostain syystä miettinyt paljon naiseutta: mitä meiltä vaaditaan, halutaan, odotetaan. Ja sitäkin kuka niitä odotuksia meille kasaa. Ja miksi se on liikaa, jos nainen on vahva? Lähinnä siis sillätavalla, että tuntee itsensä, tietää kuka on, mitä haluaa ja on tyytyväinen omaan olemukseensa... Onko se liikaa? Siinä on ajatus jota minun on lähestulkoon mahdotonta hyväksyä. Miten se mitenkään voisi olla huono juttu, että ihminen tuntee itsensä ja jopa pitää itsestään? Eihän se tarkoita että ei voisi samalla olla myös toiset huomioon ottava ja toisista ihmisistä välittävä, päinvastoin.

Minä olen sinut itseni kanssa. Se on pitkän tien tulosta, että on oppinut tuntemaan itsensä, tietämään sen mistä pitää ja mitä haluaa, ja toisaalta taas mitä ei. Se tekee kai minusta jollain tasolla äärettömän vahvan. Isotkaan vastoinkäymiset eivät tähän mennessä ole onnistuneet murtamaan minua. Olen aina noussut pystyyn, vaikka se joskus on ollut äärimmäisen vaikeaa. Osaan elää elämääni ja nauttia niistä pienistä asioista jotka tekevät siitä elämisen arvoista =) Saattaa olla asioita joita haluaisin enkä saa, mutta olen oppinut löytämään keinot kiertää ne ja olla täysin tyytyväinen.

Toisaalta olen äärimmäisen tunneihminen. Tempperamenttinenkin kai. Enkä läheskään aina ns. "hyvä ihminen"... Minulla on huonoja ja hyviä päiviä (kenellä ei muka ole???) ja päiviä jolloin en haluaisi nousta sängystä ollenkaan vaan jäädä päiväksi märehtimään elämän kurjuutta. Mutta joka kerta olen päässyt sieltä ylös. Vastoinkäymiset itseasiassa ovat opettaneet minut taipumaan, en ole enää ollenkaan niin ehdoton asioiden suhteen kuin esim. 18 vuotiaana. Ja sekin on mielestäni rikkaus ja vahvuus, että osaa taipua hyväksymään sen ettei aina ole oikeassa, osaa nähdä ihmisten pikkuvirheiden läpi ja hyväksyä ne osana persoonaa. Ja minä nautin tästä tunteesta. Siitä että olen oma itseni ja kykenen katsomaan peiliin sekä oikeasti että henkisesti, ja pitää näkemästäni. Vaikka kuva onkin epätäydellinen, täynnä vikoja ja niin edelleen, se olen kuitenkin minä =) Enkä suostu koskaan enkä minkään syyn takia luopumaan tästä tunteesta!

Kaiken kaikkiaan olen todennut, että suurin osa niistä vaatimuksista joita meille naisille asetetaan on pohjimmiltaan meidän itsemme asettamia. Ja kun niistä päästää irti on mahdollista löytää itsensä. Ja kun tuntee itsensä on helpompi olla, helpompi saavuttaa asioita ja nauttia elämästä. Se on aitoa vahvuutta! On rakastettava itseään (ei itsekkäästi, mutta tajuatte varmaan mitä ajan takaa =), jotta voi rakastaa ketään tai mitään muuta... Ja jos se on jonkun mielestä liian vahvaa niin ei voi mitään. Itsensä tunteva, itsestään pitävä ja ihana nainen on hyvä olla <3

If I just had wings to fly...

Pakko tännekin päästä hehkuttamaan: ens talven Thaimaan reissu alkaa olla jo melkosen varmaa!!! Talovuokrasta on jo käsimaksu ja ensimmäisen kuun vuokra maksettu, ja lennot varaillaan huomenna. Ihana 3mh omakotitalo ikiomalla uima-altaalla tiedossa kolmeksi kuukaudeksi <3 Lähtö vuoden ikävimpään ja pimeimpään loska-aikaan marraskuulla ja paluu kun talvi alkaa olla jo taitekohdassa helmikuulla. Tästä olen haaveillut jo vuosia, itseasiassa puolet elämästäni ainakin. Ja kiitos tästä uskalluksesta lähteä ensi talvena kuuluu yhdelle keskustelulle jonka loppupäätelmä sai minut tajuamaan, että mitä minä täällä talvea roikun jos kerran töiden ja muun kannalta on mahdollista olla lämpimässäkin. Että hyvä näin =)

Nyt seuraava kolme kuukautta menee säästöbudjetilla reissua suunnitellessa ja miettiessä. Vaatii tällainen vähän kuitenkin enemmän ideointia kuin viikon tai kahden matka. Ja kaikille ystäville tiedoksi: MEILLE SAA TULLA SINNE KÄYMÄÄN!!! Talossa mahtuu halutessaan majoittumaan. Mutta on tämä loistava loikka pois oravanpyörästä, saa kerrankin aikaa olla lastenkin kanssa rauhassa ja ilman kiirettä, ilman että koko ajan on kiire juosta paikasta toiseen. Mihis siellä juoksisit kun ystävät ja kyläpaikat jne. on Suomessa? Joten ihan kaikkien kannalta tällainen pakkorauhoittuminen voi olla hyväksi. Viimeinen vuosi ollut hektisyydessään (ja monessa suhteessa rankkuudessaankin) omaa luokkaansa. Ei sillä, olen nauttinut kiireestä ja siitä että kaveripiiri on kasvanut ja on ollut mukavia menoja ja reissuja. Eikä minusta varmaan koskaan tule kokonaan sellaista rauhallista paikallaan oloa rakastavaa ihmistä, tarvitsen elämää ja ihmisiä ympärilleni. Mutta viimeiseen vuoteen on mahtunut myös hirveästi kipeita ja arkoja ja vaikeita asioita. Ja siksikin pieni breikki voi tehdä hyvää.

Tällä hetkellä kirjoittelen Kristiinankaupungista. Hyvien ystävien "mökillä" täällä hengailemassa pari päivää. Muut vielä vetelevät sikeitä joten päätin nauttia hetken hiljaisuudesta ja istua kaikessa rauhassa koneella hetken. Ihan omassa ylhäisessä yksinäisyydessäni =D Keli näyttää olevan kohtuullinen, joten kohtapuoleen varmaan tiedossa pyrähdys meren rantaan ja uinti. Jospa sen jälkeen sitten terassille ;) Hyvä päivä tämäkin, elämä minuna ei ole ollenkaan hassumpaa!

Nukkumista, löhöilyä ja vanhoja valokuvia =)

Tän viikonlopun päätin uhrata unelle ja levolle... Noin kerran puolessa vuodessa on kiva pitää viikonloppu, kun lapset ovat isällään eikä sovi mitään tekemistä eikä kenenkään näkemistä koko viikonlopuksi. Yleensä olen vielä kotona koko viikonlopun, tuijotan omia seiniäni ja käyn henkevää keskustelua itseni kanssa. No, tällä kertaa lupasin kuitenkin auttaa äitiä ja pitää tämän "retriittini" äidin kotona vahtien samalla Lottaa, äidin koiraa. Eilisestä iltapäivästä siis viihdytty omassa seurassa, hiljaisuudessa ilman edes musiikkia tai telkkaria... Tai no, ainakin melkein ilman musiikkia ja täysin ilman telkkaria. Nukuin viime yönä 12 tuntia, eilen jatkoin suursiivousta kera skumppapullon ja tänään ajattelin vaan olla. Ja ehkä sitten katsoa sitä telkkariakin. Ja tänään olen vähän jo pitänyt kavereihinkin yhteyttä =) (facebookkia ei lasketa, siellä olin eilen illallakin!)

Olen yleisesti ottaen ihan yli-sosiaalinen persoona, aina menossa ja tulossa, enkä yleensä koskaan viihdy viittä minuuttia pidempään paikallani. Ja juuri tästä syystä olen todennut, että tällainen viikonloppu on pari kertaa vuodessa todella tarpeen. Silloin saa nukuttua univelat pois ja hengähdettyä kunnolla. Samalla näinä viikonloppuina on aikaa antaa itselleen lupa ajatella ikäviäkin, surra suremattomia suruja, ikävöidä isää. Ilman että lapset näkevät sitä tai että sitä suruaan joutuu kenellekkään selittämään. Koska tämä viikonloppu on vain minun ja yksin minun.

Niinpä siis tämä lauantai menee kotivaatteissa (ihana tunne kun ei tarvii vetää vatsaa sisään, ei oikaista ryhtiä jne.), tukka pystyssä, ilman meikin hiventäkään (joka kyllä tällaisena kuumana kesänä on muutenkin ollut yleinen olotila, kuka jaksaa meikata kun hiki virtaa???) löhöillen. Ja ehkä äidin koneelta valokuva-arkistoja tutkistellen. Sieltä löytyi jo muutama kuva vuosien varrelta MINUSTA, melko erilaisissa lookeissa. En tiedä kiinnostaako ketään,  mutta voisin tähän loppuun laittaa vähän kuvia muutoksista... Huhhei minkä näköisenä sitä onkaan joskus tullut kuljettua =D

 Minä ja muksut vuonna 2004, vielä nuorena, blondina ja hoikkana =) (siis minä, ei lapset =)

Minä ja poitsu vuosimallia 2006, hyvät ihmiset, älkää ikinä antako minun palata tuohon tyyliin!!!

Minä pariisissa vuonna 2007, tyyli jo menossa tummempaan (ja parempaan!!!)

Vuosi 2009, ja vaihteen vuoksi pitkät hiukset... Eivät hullummat nämäkään?

Ja tässä vielä muutama viime keväältä... Että sellainen aikamatka tällä kertaa =)

KESÄÄÄÄÄ =D

Jos on olemassa vuoden aika jota yksinkertasesti rakastan, se on KESÄ! Tänä kesänä ei olla tehty lasten kanssa mitään suurisuuntasta, tässä lähiympyröissä nautittu elämästä ystävien kanssa. Eikä kai kesältä paljon sen enempää voi edes pyytää =) Pari viikkoa sitten oltiin Vepsän saaressa Turun seudulla mökillä, luonto ympärillä, merivesi uskomattoman lämpimänä ja mukana ihania ihmisiä. Sen lisäksi jos jotain tänä kesänä on tosissaan tehty, niin saunottu! Ja uitu, ja vilvoiteltu, ja saunottu vähän lisää. Hyvä kesä ollut kyllä!!! Ja siitä todisteena muutama kuva:

Lautalla matkalla Vepsään

laavulla grillailemassa

Vepsästä

grillausjuomaa =D

kyllästyykö Grilliruokaan ikinä???

Tämän lisäksi Thaimaan suunnitelmat etenee pikkuhiljaa... Kämppä jo tiedossa, varauksen vahvistusta vailla ja lennotkin katsottuna. Ensi talvena ei tarvitse kärsiä kylmyydestä!

Kiirettä, kiirettä ja vähän lisää kiirettä... Eikä yhtään väsytä!

Elämä on ollut melkeinpä järkyttävän kiireistä viimeaikoina... On täytynyt jatkaa päivää illasta, josta seurauksena ei yhtään väsytä. Tai siis ihan oikeasti, väsyttää niin ettei meinaa hereillä pysyä :D Kaksi edellistä viikonloppua pitänyt nousta tosi aikaisin, niin ettei ole saanut missään välissä  nukuttua tätä jo jokseenkin tutuksi käynyttä univelkaa yhtään vähemmäksi. Minä olen aina ollut äärimmäisen iltavirkku aamuntorkku, mutta nyt alkaa mennä pikkuhiljaa liian pitkälle. Minä haluan NUKKUA!!!! Ja pitkään =D Silti viimeiset kaksi viikonloppua olleet ihan mahtavia, ettei auta valittaa. Onnistuin mielestäni vielä asukokonaisuuksissa molempina loistavasti, ja oli tarkoitus ottaa kuviakin niistä. Mutta, en oikeesti tiedä mitä kameralleni on tapahtunut, mutta se on ihan solmussa! Siis totaalisen, ei toimi ja on kolhuilla ja rikki =( Eikä tietenkään nyt varaa ostaa uutta. Joten ei voi auttaa, kuvattomuuteen on hetkeksi tyydyttävä. Tai sitten toivottava että kamera edes hetken toimisi jollain lailla. Ja alettava katsella uutta kameraa hinnalla johon on varaa, että ei ihan lähiviikkoina...

Muutenkin viime viikot olleet vuoristorataa, lähinnä henkisesti siis. Ollut ihan mahtavia hetkiä, uusia ystäviä, hauskoja iltoja, ihania päiviä, aurinkoa, ukkosta jne. Ja olen oikeasti nauttinut elämästä enemmän kuin pitkään aikaa, mikä on hyvä. Ja sitten on ollut muutama tosi ikävä juttu ja päivä... Mutta niistäkin ponnistetaan yli ja jatketaan taas eteenpäin. Onneksi enin ajasta on ollut ihan mahtavaa =) Ja alle puolentoista viikon päästä LOMA! Kaksi viikkoa täysin ajattelematta työasioita. Ja jo nyt sovittuna kivaa tekemistä lasten kanssa ja ilman, hyvien kavereiden kanssa. Jotensakin fiilis, että kokonaisarvosanaltaan tästä kesästä kaikesta huolimatta tulee hyvä =)

Reissaamista kotona ja muualla =)

Nyt on Lontoo sitten nähty. Kiitos loman, töissäkin ollut niin kiireistä, ettei ole ehtinyt tänne höpöttelemään. Ja väsymyskin painaa, pari viime yötä mennyt töitä tehdessä. Mutta ei haittaa, jospa tänään ajoissa unten mailla ja huomenna pirteänä uuteen aamuun...

Mutta siis siitä Lontoon matkasta. Ilman eivät suosineet kahta matkaajaa, äitiäni ja minua. Toisaalta koskapa ne siellä päin suosisivat? Koska aikaakin oli niin vähän, niin säästä viis, me marssimme koko kolme päivää nähtävyydeltä toiselle jalat lähinnä muussina. Kaikki mitä halusinkin tuli nähtyä. Tässä vähän maistiaisia =)

Pitihän tämä parveke nähdä ja kuvata, vaikkei siellä tällä kertaa prinssiä tai prinsessaa ollutkaan

Että sellaisia kuulumisia suureen maailmaan, varsinkin tuota viimeistä ollut jo vähän melkein ikävä!


Kotisuomeen palatessa keli yllätti totaalisen positiivisesti, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja hellerajat rikottiin urakalla. Viikonloppuna suunnattiin siis kaveriporukalla veneilemään Yön keikan kautta. Täytyy myöntää, että rentoudessaan oli yksi parhaista viikonlopuista aikoihin! Todellista aivolomaa mahtavissa maisemissa, kovassa vauhdissa ja hyvässä seurassa. Koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin tässäpä vähän lisää kuveja =D

Kyllä kesä on ihanaa aikaa! Nyt tuleekin vähän aikaa pysyttyä enemmän täällä kotikulmilla, toiveissa siis oikeen kuuma ja paahteinen rantakesä =)

Haaveilua ja reissaamista...

Edellisen viikonlopun reissailut nyt takanapäin. Itseasiassa oli hauskaakin, vaikka ennakko-odotukset olivat kaikkea muuta kun korkealla. Pietari on hieno kaupunki, ja jos olisin muistanut ottaa kameran mukaan saisitte nyt kuvia sieltä. Mutta koska se jäi kotiin lataamattomana keittiön pöydälle lojumaan niin ei onnistu. Mikä siinä onkin, ettei kameraa ikinä muista ottaa mukaan??? No, nyt viikonloppuna tämä tyttö suuntaa kohti Lontoota, jospa sieltä sitten kuviakin jo saisi =) Tarkoitus ainakin olisi. Koskaan ei ole tullut siellä päin käytyä ja aikaa on vain 3 päivää... Joten kamera räpsymään urakalla!

Vaeltavana sieluna, kaukomailla viihtyvänä persoonana Suomessa paikallaan olo on ollut minulle aina hirvittävän vaikeaa. Ikuinen kaukokaipuu on tuttuakin tutumpi tunne. Jos saisi elää mielensä mukaan kulkisin paikasta toiseen tauotta, matkalaukku olisi lähin kotia muistuttava asia. Mutta kahden lapsen äitinä mahdoton ajatus. Ei niinkään se muualla oleminen ja eläminen vaan jatkuva reissaaminen paikasta toiseen. Joten koska vaeltaminen on tuhoon tuomittu ajatus, päätin alkaa kehitellä toisenlaista suunnitelmaa. Sellaista joka olisi oikeasti mahdollista toteuttaa! Jos kaikki menee niinkuin nyt suunnittelen niin ensi talvena tämä sortinsakki viettää sellaisen kolme kuukautta Thaimaan lämmöstä nauttien. Tällä hetkellä ainakin näyttää siltä, että mitään estettä tälle ei ole, ihanaa! Suunnittelu, budjetointi ja haaveilu on nyt täysillä käynnissä. Saa siis nähdä tuleeko tästä sekametelisoppa-blogista joksikin aikaa matkailu-blogi suunnitelmineen..