lauantai 7. tammikuuta 2012

Quite close to pure perfection...

Tämä viikko on ollut suhteellisen rennohko. Töitä oon tehnyt, mutta toisaalta ehtinyt tapaamaan ystäviä ja ihan vaan löhöömäänkin. Kaiken kaikkiaan ihan onnistunutta oleilua. Tänään oli srk:n yhteinen rantapäivä jonka jälkeen oli varattu ruokailu rannalla olevasta ravintolasta. Me siis jopa ehdimme tänään rannalle, ensimmäistä kertaa koko reissun aikana oikeen kunnolla, JEI =D Ja rannalla aurinkotuolissa maaten oli hyvä hoitaa iso osa tuliaishankinnoista. Se on jotenkin niin vaivatonta, ja hinnat pienellä tinkimisellä ihan hyvät, jopa halvemmat kun kaupungissa! Lisäksi kun ympärillä on ystäviä ja kaikilla on oikein mukavaa, niin mitä muuta voi pyytää? No, ehkä sitä hierontaa, mutta sekin järjestyi ;D




Rannalla oleilun jälkeen mentiin vielä hetkeksi yhden sisaren omistamaan kuppilaan istumaan iltaa ja kuuntelemaan live-bändiä, vieläpä hyvää sellaista. Ja kotiin tultua yöuinti altaassa täysikuun ja tähtitaivaan alla. Taas sellainen pieni pala onnea, lähes täydellinen päivä.

Täällä on ollut hyvä olla, ja on vieläkin. Ennen lähtöä hirvitti ja tietyllä lailla pelottikin lähteä tänne toiselle puolelle maailmaa näin pitkäksi aikaa. Se tuntui jotenkin kauhen isolta asialta. Mutta nyt kun reissusta alkaa hiljaksiin olla jo melkein 2/3 takana voi sanoa, että kyllä kannatti lähteä. Ja jos ikinä tilaisuus tulee, edes vähän vähemmän aikaa kuin 3kk, mutta enemmän kuin 2 viikkoa olla täällä niin aivan taatusti tartun taas tilaisuuteen. En kiellä, olen ikävöinyt ihmisiä Suomessa. Silti tätä reissua ei olisi kannattanut mistään hinnasta jättää väliin!!! Kannatti päästää irti pelosta tässä kohtaa ja hypätä kokeilemaan. Tämä uskallus on poikinut noin miljoona uutta kokemusta ja mahtavia ihmisiä ja muistoja... Enää 5 viikkoa jäljellä, sitten se on ohi.
Time flies while life is good =)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti