I'm alive!!!

Kyllä se vaan niin on, että kesä ja aurinko sopii mulle! Jotenkin ihan älyttömän hyvä olla aivot narikassa, edessä ihan mahtava kesä! Mä olen pistänyt kunnon pisteen itseä rikkoville ja vaivaaville asioille ja jatkanut matkaa. Ja sen lisäks päättänyt vaan elää jonkun aikaa ja kattoa mihin sitä mahtaa päätyä, nautin elämästä ihanien ihmisten kanssa. Yritän tän kesän katsella rauhassa elämää päivä kerrallaan, ilman että stressaan,  ylianalysoin tai pohdin asioita puhki... Annan elämälle mahdollisuuden heittää mut sinne mihin se nyt sitten heittääkin. Jos sitten elokuun lopussa vaikka pitää välitilinpäätöksen ja katsoo että missä kohtaa elämää sitä oikein on. Mä olen jo siitä Thaimaan matkasta asti yrittänyt opetella tätä menetelmää, mut se on meikäläisen luonteella ollut vähän niin ja näin. Mutta jospas se nyt onnistuis vihdoinkin =D Eli elämä ole hyvä, it's your turn to do something, I'm not gonna ;) I'm just gonna lay back, sit and wait... We'll see where I'll end up!

Ja tämän kesäfiiliksen kunniaks leikkautin tukkanikin vähän uuteen kuosiin. Ja hankin taas iki-ihanat kynnet...

Plus selvisin vaatekriisistä koska paketit tuli ajoissa ennen huomista!

Eikö ookkin ihanat??? Ja niin mun tyyliset ettei voi olla olematta tyytyväinen, vaikkei ihan tollasta kroppaa niissä sisällä sitten olekkaan ;)

Kaiken kaikkiaan siis tällä hetkellä elämää katselee suhteellisesti ottaen onnellinen ihminen. Onhan sitä tietysti aina välillä niitä päiviä että elämä ottaa päähän ja ei pitäisi aamulla ees nousta sängystä kun kaikki menee pieleen. Mutta se kuuluu elämään! Onneksi suurimman osan ajasta päässä paistaa aurinko vaikkei ulkona aina paistaiskaan, ja perustyytyväisyys elämään ja sen kulkuun kuuluu mun luonteeseen... Joten elämäni kesää odotellen, life give me your best shot, I think I'll survive ;)

XOXO, love, peace and rock'n rolla, Minä itte <3

Me myself is back in business...

Mä en tiedä mitä on tapahtunut tai miksi... Tai no, saattaa mulla olla siitä aavistus, mun aivot kun ei ole luotu odottamaan loputtomiin mitään ja kun saa asioita selväksi niin on helpompi hengittää. Mutta siis jokatapauksessa, viimeisen viikon mulla on taas ollut pikkuhiljaa oma itseni-olo. Päivä päivältä enenevässä määrin. Mulla kulkee henki ja on kevyehkö olo =) Kesä on täällä ja elämässä ei varsinaisesti mitään vikaa. Itseasiassa pohjimmiltaan mun elämä on hyvää. Tiedossa mahtava kesä, kivaa tekemistä, ihania ihmisiä ja menoa ja meininkiä. That suits me, perusluonne kun ei kestä kotona istumista ja himmailua! Siinä hajoaa pää, mä tartten elämää!!!!

Tänään mä heräsin auringonpaisteeseen! Mulla on lapset kotona ja ajateltiin tällä viikolla tehdä piknikkiä vaikka Suomenlinnaan jonain iltana. Koska vaikka äiti istuu konttorilla päivät pitkät niin lapsilla on kuitenkin kesälomaa ja on kiva tehdä kaikkea yhessä. Ja eiköhän me muutakin keksitä, toivottavasti kelit on hyvät että voi olla ulkona! Meidän lähellä on ihana puistokin missä voi oleilla, löytyy aurinkotuoleja yms. Että eiköhän sielläkin tule tänä kesänä aikaa vietettyä!

Keäs on kyllä maailman parasta aikaa!!! Eipä tässä muuta, palaillaan taas... Hyvää kesää kaikille,

XOXO, Minä, ihan itte =)

Aivot kohti narikkaa...

Mä olen pohtinut pohtimistani aina kun tätä blogia kirjoitan, että kuinka henkilökohtasista haluan tänne kirjottaa... Ja todennut, että en liian, en niin paljoa että koko ihminen revittäisiin muiden taholta palasiksi. Mä olen avoin ihminen, kuten kaikki mut tuntevat (ikäväkseen?) tietänevät. Ja mä olen ollut viimeset vuoden sellaisessa prässissä, että vähemmälläkin tuntuu että pää hajoaa. Itseasiassa enemmän tai vähemmän vuodesta 2009 kun isäni sairastui. Ja varsinkin kun siitä mentiin pari vuotta eteenpäin, ja isä meni vielä kuolemaankin. Maailman paras mies. Ihan paras. Ilman mitään epäilyksen häivääkään. Sellaista ei tule toista. Ja mulla on niin hirvittävä ikävä hetkittäin, että tuntuu ettei saa ilmaa. Ei se varmaan ulospäin näy, koska mä olen pohjimmiltani positiivinen ihminen: nauran ja pidän hauskaa. Ja sekin on totta, surun kanssa voi elää. Ja mulla oikeesti on hauskaakin, tosi hauskaa ja kohtuullisen usein. Mutta mä surenkin, tosi kovin ja kohtuullisen usein. Nytkin mun tekis mieli soittaa isälle, kertoa miten menee, mutta kun ei vaan voi. Ja vieläkin tulee niitä hetkiä, että mä olen tarttumassa puhelimeen ja soittamassa... Se on jotenki jopa spookyä, kuinka sen voikaan välillä unohtaa että ei sitä ihmistä olekkaan. Mutta sitten sen taas muistaa... No, elämä on.

Muutenkin viime vuodet menny sellasta haipakkaa, että välillä hirvittää. Talvella Thaimaassa oli pakko pysähtyä, mutta muuten ei ole tullut montaa kertaa sitä tehtyä. Elämä on ollut yhtä vuoristorataa, on menty ylös ja toivottu kuuta taivaalta ja toisaalta tultu alas ja lujaa. Eikä viime viikkoina ole sitä oikeaa mua pään sisällä kovin usein näkynyt. Joten saanko mä olla just nyt vähän väsynyt? Ja lyödä aivot narikkaan täksi kesäksi, eihän ole pakko ajatella mitään? Jos mä vaan elän, nautin lämmöstä ja auringosta (toivottavasti ainakin!!!), mansikoista ja hiekkarannasta? Enkä mieti mitään sen kummemmin, olen vaan lasteni kanssa tän alkukesän ja loppukesän kun ovat isällään koitan nauttia vapaudesta...

Mä olen löytänyt taas pari uutta mietelausettakin, jotka osuu ja uppoaa...

"Sometimes when you give up on someone, it's not because you don't care anymore, but because you realize they don't"

"Life is too important to be taken seriously" -Oscar Wilde

Että sellasta, sekavaa ja pohdiskelevaa tällä kertaa =) Mutta mun aivot lensi nyt narikkaan! Tulkoon tästä  kaikkien aikojen sinkku-kesä, jonka muistaa ja pitkään. Ja syksyllä toivottavasti vastassa on levänneet aivot (siis kun ne sieltä narikasta kaivan lopulta) ja mielenrauha... Ei kai se ole liikaa pyydetty??

Nyt hyvää yötä palleroiset,

XOXO, minä

Summer on my mind...

Juupajuu, pitkästä aikaa tällanen rento kotiviikonloppu. Oltu vaan lasten kanssa, katottu lätkää ja muksut on menneet menojaankin ulkona välillä. Sen verran isoja nuo jo on, ei varmaan mene montaa vuotta kun eivät enää äidin kanssa jaksa mitään touhuta! Tavallaan se on ihan mahtavaa ja toisaalta taas... Mihin mun vauvat on kadonneet, vastahan ne syntyivät???

Muuten ollut melkonen viikko, pomo (lue pikkuveli) lomalla ja saanut töissä selvitellä välillä melkosia kysymyksiä! Tyttökaverien kanssa pidettiin saunailtaakin yhtenä iltana, ai että teki hyvää. Mikähän siinä on, että sauna on meikäläisellä vaan verissä??? Voisin saunoa vaikka joka ilta, mutta yksin ei viitti. Se on seurassa hauskempaa. Mutta oma sauna on kyllä sellainen, mistä en helpolla luovu. Tänne siis otetaan aina saunavieraita vastaan!

Tänään iltapäivällä mulla on ollut jotensakin levoton olo... Oli pakko käydä lenkilläkin päätä tuulettamassa, mutta silti ajatukset kiertää sellasta kehää että ei terve! Mutta täytyy myöntää, että yllätti minkälaisia maisemia tästä ihan läheltä löytyy!!! Oli kuin ois maaseudulla ollut, peltoa ja omakotitaloja ja jalan alla hiekkatie, jotekin siitä nautin vaikka muuten täällä kaupunkimakisemissa tällä hetkellä viihdynkin. Ja lenkki teki hyvää, vaikkei aivoja tuulettanutkaan ehkä tarpeeksi. Toisaalta tuulettaisko mikään? Minkäs teet, kun on liikaa mietittävää asioista joille ei itse voi mitään...

Piti laittaa lenkkeily-maisemista kuviakin, mutta jostain syystä en saa niitä kameralta koneelle. Joten teidän täytyy nyt vaan uskoa mun sanaa, että maaseudulta näytti =D

Tästäpä nyt tulikin mielenkiintonen postaus, pahoitteluni! Ei vaan mitään järkevää ole tapahtunut elämässä, eikä oikeen aivoissakaan niin tämä siitä on sitte seurauksena... Kyllä tämä taas tästä, eiköhän ennen pitkää tule jotain mistä saisi järkevänkin postauksen aikaiseksi! Kesäkin edessä. Vaikka senkin suunnitelmat melkoisen levällään, kun vielä en ole halunnut mitään lyödä lukkoon. Mutta eiköhän siihen kaikennäkösiä suunnitelmia ole tulossa! Joten näissä tunnelmissa, nähdään taas ja hauskaa kesäloman odottelua kaikille,

Minä ihan itte =)

Hyppyrottafiilis ja MM-lätkää

Takana tiistaista asti ihan perus normaali viikko mutta fiilis hyppyrottamainen... Tiedättehän, sellainen ettei oikeen osaa paikallaan olla ja vaikea keskittyä mihinkään! Tuntuu että hyppii kotonakin seinästä seinään. Töissä sentään saanu osittain valjastettua tätä energiaa työntekoon ja kotonakin siivoamiseen ja jumppaan. Joten no hätä sikäli... Eikä tässä viikossa siis mitään vikaa ole, aurinkokin paistanut suurimman osan ajasta ihan täydeltä terältä! Ja hyppyrottafiilis ei ole edes mitenkään varsinaisen huono fiilis, ennemminkin odottava ja lievästi hepuloiva lähinnä =D Että siis sellainen viikko tällä kertaa!

Tänään alkaa lätkän MM-kisatkin, tämän naisen vuoden odotetuin tv-tapahtuma. Paitsi että tänä vuonna pääsen paikanpäälle seuraamaan kahtakin matsia, can't wait! Suomi-Valkovenäjä tänään, sitä olisi tarkoitus pojan kanssa hiihdellä katsomaan. Ihan mahtavaa! Lätkä vaan on mun laji, noinniinkun siis sohvalta katseltuna, mä en meinaan osaa luistella. Uskomatonta, kun Suomessa asutaan, mutta näin se vaan on...

Tällä kertaa kaikki järkevä sanottava on jostain syystä kadonnut taivaan tuuliin joten te, rakkaat lukijat saatte nyt tyytyä tähän löpinään! Jossa ei varmana ole mitään järkeä, mutta elämä on =D Toivotaan viikonloppuun auringonpaistetta ja kaikkea kivaa, hymyilevää elämää siis.

XOXO, minä <3

Elämää ei sen enempää

Kummallinen viikko elämässä. Mä olen aina tottunut olemaan peruspositiivinen luonne, en osaa synkistellä. Mutta auringonpaisteisista päivistä huolimatta tää viikko on ollut melkosen mollivoittoinen. Jotenkin mikään ei ole tuntunut hyvältä tai oikealta, vaan asia toisensa jälkeen on ollut jollain selittämättömällä tavalla epätasapainossa ja pielessä. Varsinkin oma olo, olen epävireessä enkä tykkää tunteesta. Onko se jonkunasteista kevätväsymystä, siitä ei hajuakaan. Jotenkin tähän päivään sopii tää biisi:

Ei sillä, Apulanta nyt sopii tilanteeseen kun tilanteeseen. Mutta agressio kuvaa ehkä parhaiten tän viikon tunnelmia...

Tosin, on tässä viikossa ollut hyvääkin, kunhan vaan pää pääsee samalle tasolle. Ja viikonloppuna kaikkea kivaakin. Eilen löysin elämäni kengät, ihan täydelliset jotka luo illuusion korkokengistä vaikka eivät itseasiassa ole mitenkään kamalan korkeat. Mutta mielettömän hyvät jalassa, eivät kiristä tai purista vaikka tänään ollut koko työpäivänkin ne jalassa. Korko vielä iskuvaimennettu, joten sekin auttanee asiaa. Löysin ne Sellosta, olikohan se Nielsen nimisestä kenkäkaupasta...

Nää on ihanat, Tamaris-merkkiset <3

Onneksi mielialan kannaltakin oli kampaaja varattuna tälle päivälle ja muutosta tuli melkoisesti. Nyt on kesälook viimeistelty =)

Mä suorastaan rakastan tätä hiusväriä! Jos ei näillä eväillä mieli ja olo piristy niin ei sitten millään!!! Joten hyvää viikonloppua kaikille, koitetaan nauttia keväästä ja auringosta!

XOXO minä

KEVÄT! Need I say more???

Aurinko!!! Voi että mä olen odottanut tätä siitä asti kun Thaimaasta kotiuduin, että alkaisi kunnolla Suomen ihana, aurinkoinen kevät. Ja nyt on ollut kaksi todella lämmintä päivää ja auringonpaistetta, eilen jopa pääsi grillailemaan kun kävin kynsihuollossa serkulla maalla. Toinen kevään varma merkki oli myös tossa edellisessä lauseessa. Tuntuu olevan joka keväinen juttu että laitan rakennekynnet! Jotenkin aina talvi menee silleen, ettei niitä tarvitse tai kaipaa, mutta kun kevätaurinko alkaa pilkahdella niin omat lyhyet ja lohkeilevat kynnet ei vaan  yksinkertasesti enää kelpaa. On pakko saada kynsiin väriä, pituutta ja dramatiikka, vasta sitten tuntuu, että kevät taitaa olla tulossa. Hullua, mutta jokakeväistä...

Webbikameralla otettu kuva, joten pahoittelut laadusta, mutta mä niiiiin tykkään näistä kynsistä! Seuraavalla kerralla sitten varmaan jotkut kesäisemmät, vaikkapa keltasta joihin upotetaan limenviipaleet? Voisi toimia!

Kesää odotellaan jo kovasti, tänään vuokrasin kesämökinkin viikoksi. Huolimatta siitä tosiasiasta että mä olen ihmeekseni huomannut viihtyväni taas pitkästä aikaa kerrostalon asukkina ihmisten keskellä, niin kesällä kaipaa vähän sitä "maalaiselämää". Enkä mä sano, ettenkö siihen joskus vielä palaisi ihan kunnollakin, siis asumaan maalle. Mutta tällä erää tää asumismuoto juuri täällä tuntuu kumman omalta. Hetkittäin käynyt mielessä, että mihin se minä on kadonnut? Se, joka tykkäsi asua maalla, tykkäsi siitä ettei niitä ihmisiä niin ollut siinä ympärillä, ei koskaan enää halunnut palata betoniviidakkoon... Mä olen kummasti kadottanut sen jonkun palan itsestäni viime aikoina! Mutta kai se on muutosta, ja muutos on välttämätöntä, ilman sitä kaikki vaan jämähtäisi paikalleen! Ja joskus tulee elämäntilanteita että muutos vaan on pakollista itsensä takia. hyvähän se sitäpaitsi on, että tehty muutos tuntuu hyvältä!

Hyvää kesän odotusta kaikille! Mä lähden nyt laittamaan itseäni unille, viime viikkoisen flunssan jäljiltä vielä vähän puolikuntoinen olo! Nähdään taas, ihanaiset <3