perjantai 27. huhtikuuta 2012

Elämää ei sen enempää

Kummallinen viikko elämässä. Mä olen aina tottunut olemaan peruspositiivinen luonne, en osaa synkistellä. Mutta auringonpaisteisista päivistä huolimatta tää viikko on ollut melkosen mollivoittoinen. Jotenkin mikään ei ole tuntunut hyvältä tai oikealta, vaan asia toisensa jälkeen on ollut jollain selittämättömällä tavalla epätasapainossa ja pielessä. Varsinkin oma olo, olen epävireessä enkä tykkää tunteesta. Onko se jonkunasteista kevätväsymystä, siitä ei hajuakaan. Jotenkin tähän päivään sopii tää biisi:


Ei sillä, Apulanta nyt sopii tilanteeseen kun tilanteeseen. Mutta agressio kuvaa ehkä parhaiten tän viikon tunnelmia...

Tosin, on tässä viikossa ollut hyvääkin, kunhan vaan pää pääsee samalle tasolle. Ja viikonloppuna kaikkea kivaakin. Eilen löysin elämäni kengät, ihan täydelliset jotka luo illuusion korkokengistä vaikka eivät itseasiassa ole mitenkään kamalan korkeat. Mutta mielettömän hyvät jalassa, eivät kiristä tai purista vaikka tänään ollut koko työpäivänkin ne jalassa. Korko vielä iskuvaimennettu, joten sekin auttanee asiaa. Löysin ne Sellosta, olikohan se Nielsen nimisestä kenkäkaupasta...

Nää on ihanat, Tamaris-merkkiset <3

Onneksi mielialan kannaltakin oli kampaaja varattuna tälle päivälle ja muutosta tuli melkoisesti. Nyt on kesälook viimeistelty =)

Mä suorastaan rakastan tätä hiusväriä! Jos ei näillä eväillä mieli ja olo piristy niin ei sitten millään!!! Joten hyvää viikonloppua kaikille, koitetaan nauttia keväästä ja auringosta!

XOXO minä


6 kommenttia:

  1. ihana tukka! ikävä<3 kukaa ei juttele mulle iltasin :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos ihanainen =) Mullakin ikävä, Skype löytyykö??? En oo toistaseks faceen meinaan takasin tulossa =D <3

    VastaaPoista
  3. löytyyhän multa skype.. en oo kyl asentanu tälle koneelle sitä :D ja muutenkin vähän outoo ois olla skypessä, sä oisit ainut joka puhuis xD haha

    VastaaPoista
  4. No saa mulle toki soitellakki =D

    VastaaPoista
  5. mä laitan sulle mun skype-osotteen sitte ku saan sen asennettuu :) muutenkin aikeissa se asentaa. en viitti täällä kuitenkaan jakaa sitä osotetta x)

    VastaaPoista
  6. Tehään niin =) Ja kyl mä jossain vaihees taas faceenki tuun, mut tauko tarpeen!

    VastaaPoista