keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Ihan mahtava päivä!

Tänään lähdettiin isolla porukalla kenttäilemään. Ensin käytiin salilla kokoontumisessa, josta suunnattiin kohti falangien, eli ulkomaalaisten enimmäkseen kansoittamia asuinalueita. Mukana oli iso letka skoottereita, joka on yleisin kulkuväline täällä ystävilläkin. Niillä on astetta helpompi sompailla Thaimaan melko kaoottisen liikenteen seassa. Suurimmalla osalla onneksi oli kuitenkin kypärät päässä, täällä kun ihan oikeasti on melkonen haaste pysyä hengissä tiellä kulkiessa. Jossain vaiheessa harkittiin äidin kanssa mopojen vuokraamista, mutta todettiin sitten että taitaa olla turvallisempaa vaan kulkea taksilla se mitä tarvitsee. Se kun ei ole täällä kovin kallista, eikä ihan joka päivä edes jaksa tästä kämpiltä mihinkään kovin pitkälle lähteä. Lisäksi yhtien ystävien kyydillä pääsee onneksi kokous ja kenttämatkat joten se helpottaa elämää. Ja kun pitäisi mopon kyytiin vielä ottaa lapsi/mopo, niin kiitos ei =)

Kentän jälkeen yhdet ruotsalaiset ystävät olivat pyytäneet kaikki syömään luokseen. Oli ihana istua varjossa ystäväporukassa, syödä hyvää ruokaa ja kertoilla kenttäkokemuksia. Tuli tutustuttua uusiin ihmisiin ihan toisella lailla kuin salilla ikinä ehtii ja pystyy. Täytyy sanoa siis, että ihan mahtava päivä =) Vasta ollaan iltapäivässä, mutta kohta pakko mennä vähän levolle. Sen verran aurinko porotti ja oli kuuma, ettei tahdo oikein mitään jaksaa. Loppupäivä taitaa mennä ihan tässä kämpillä löhöillen, vähän pitää töitä tehdä koneella kunhan jaksaa. Kokouskin olisi illalla, mutta thaiksi... Kun siitä ei kuitenkaan mitään ymmärrä niin tämän kerran jää väliin. Sunnuntaina taas kohti salia =)


kokoontuminen salilla, mukana thai ystäviä ja englantilaisen srkn ystäviä.



Ystäviä mopoilla, myös pickupin lava soveltuu erittäin hyvin ystävien kuljettamiseen (ihan yleinen tapa täällä)



Tässä ystävien luona syömässä isolla porukalla =) Että sellasta tällä kertaa, palaillaan taas!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti